Sähkökitara lapselle: koko, budjetti ja innostuksen suojelu

Opetan viikoittain lapsia, joiden ensimmäinen kitara on valittu rakkaudella ja täysin pieleen. Liian iso soitin, liian monimutkainen vahvistin, tai akustinen kitara lapselle joka halusi soittaa kuin idolinsa videolla. Tämä luku on vanhemmille, jotka haluavat antaa harrastukselle reilun alun.

Sähkö on lapselle helpompi kuin akustinen

Moni vanhempi olettaa, että aloittaa kuuluu akustisella. Sähkökitara on kuitenkin lapsen sormille kevyempi: ohuemmat kielet, matalampi kielten korkeus ja kapeampi kaula tarkoittavat, että sointu syttyy viikkoja aikaisemmin ja sormenpäät itkevät vähemmän. Ja kuulokkeilla soitettuna se on myös perheen korville armollisin vaihtoehto.

Tärkein peruste on silti motivaatio. Jos lapsi haluaa soittaa sitä musiikkia, jota hän kuuntelee, akustinen kitara on väärä vastaus oikeaan innostukseen.

Koko ratkaisee enemmän kuin merkki

Aikuisten mittainen kitara on useimmille alle 12-vuotiaille yksinkertaisesti liian iso: käsi ei yletä otteisiin ja soitin valuu sylistä. Karkea kokotaulukko, jota käytän tunneillani:

• Noin 5-8 vuotta: 1/2-koko tai minikokoinen sähkökitara
• Noin 8-12 vuotta: 3/4-koko, useimmiten paras valinta
• Noin 12 vuodesta ylöspäin: täysikokoinen, ellei lapsi ole pienikokoinen

Epävarmassa tilanteessa valitse pienempi. Liian pienellä soittaminen on hassua, liian isolla mahdotonta.

Budjetti ilman uhkapeliä

Lapsen kitaraharrastus on vedonlyöntiä innostuksen pysyvyydestä, joten panos kannattaa mitoittaa. Edullinen mutta asiallinen 3/4-sähkökitara ja pieni kuulokeliitännällä varustettu harjoitusvahvistin muodostavat kokonaisuuden, jonka saa parilla sadalla eurolla. Sillä pääsee vuoden eteenpäin, ja jos harrastus jatkuu, seuraava koko ostetaan tiedolla eikä arvauksella.

Käytetty 3/4-kitara on tässä kokoluokassa erityisen fiksu: lapset kasvavat niistä ulos ennen kuin ne kuluvat, joten markkinoilla on lähes uusia soittimia puoleen hintaan. Sama toimii toisinpäin: teidän soittimenne myydään aikanaan seuraavalle perheelle.

Vanhemman kolme tehtävää

Ensimmäinen: vie soitin säätöön tai pyydä myyjää säätämään se kevyeksi soittaa. Lapsen into ei kestä soitinta, joka vastustaa. Toinen: sopikaa soitolle oma pieni hetki, mieluummin kymmenen minuuttia joka päivä kuin tunti sunnuntaina. Kolmas ja tärkein: kuuntele ja kehu, äläkä osta heti lisää tavaraa. Uusi pedaali ei korvaa kuulijaa.

Ja jos into loppuu? Sitten se loppuu. Soitin myydään, rahat palaavat ja lapsi kokeili jotain arvokasta. Sekin on parempi lopputulos kuin kaapissa pölyttyvä syyllisyys, ja joskus se into palaa itsekseen takaisin, kellarin kautta kiertäen.